Sky

MAHDOLLISTAJAT

MAJAOJA SÄÄTIÖ

Idea kesäisestä musiikkijuhlasta syntyi pari vuotta sitten Majaoja-säätiön piirissä, kun huomattiin, että Tampereella voi kesäisin kuulla kovin vähän klassista musiikkia. Säätiö tukee merkittävällä summalla maaliskuussa 2022 perustettua Vanhankaupungin juhla ry:tä, joka järjestää elokuussa 2022 ensimmäisen Wanhakaupungin Juhlan.

 

Majaoja-säätiö on vuonna 2000 perustettu yksityinen säätiö. Säätiön tarkoituksena on tukea suomalaista kulttuurielämää sen kaikissa ilmenemismuodoissa.

Säätiön perustajat ovat kulttuurista kiinnostuneita henkilöitä, jotka haluavat antaa esimerkiksi nuorille mahdollisuuden kouluttaa ja toteuttaa itseään.

Säätiö mm. jakaa apurahoja ja palkintoja, järjestää kilpailuja ja hankkii taideteoksia.

Viimeisimmät Majaoja-palkinnot on myönnetty vuonna 2021 kirjailija, luontokartoittaja Anni Kytömäelle ja vuonna 2020 poikakuoro Pirkanpojille.

 

Vuonna 2018 säätiö toteutti avoimen sävellys- ja runokilpailun, jonka tarkoituksena oli löytää uutta suomalaista liedmusiikkia, joka on sävelletty uusiin suomalaisiin runoihin.

 

Vuonna 2013 Majaoja-säätiö teki taidehankintoja, joiden antamaan erilaisiin julkisiin tiloihin tuottamaan iloa ihmisten arkeen. 

Sijoituspaikkoja voivat olla esimerkiksi koulut ja oppilaitokset, päiväkodit, terveyskeskukset, vanhainkodit ja palvelutalot.

 

Tampereella on lisäksi järjestetty vuonna 2012 valtakunnallinen sekä vuosina 2015 ja  2019  kansainvälinen Majaoja-lyömäsoitinkilpailu.

 

Helmikuussa 2022 Majaoja-säätiö julisti uusien kesäteatterinäytelmien kirjoituskilpailun ennen julkaisemattomille teksteille. Näytelmätekstien ja kilpailuilmoittautumisten tulee olla perillä 31.7.2022 mennessä.

 

Lue lisää Majaoja-säätiön apurahoista ja sen toteuttamista hankkeista:

https://majaoja-saatio.fi/arkisto/